|
Osto-ohjeita
Ekologiset
ongelmat
Sosiaaliset
ongelmat
Laittomat
hakkuut ja
puun salakuljetus
Trooppiset
puulajit
Sertifikaatit
Kampanja
Linkkejä
Etusivulle
|
Laittomat
hakkuut ja puun salakuljetus
EU:hun
vuosittain tuotavasta trooppisesta puutavarasta ainakin 5 000 000
m³ eli noin puolet on laittomasti hakattua. Puun alkuperää
on vaikea jäljittää täältä käsin,
ja vaikka tavara osoittautuisikin laittomasti kaadetuksi, sen myynti
ei välttämättä ole kiellettyä. Pelkkä
metsätalouden laillisuus ei takaa, että se on kestävää,
mutta laittomissa hakkuissa kestävyyden todennäköisyys
on vielä pienempi, eikä alkuperämaahan tai paikallistasolle
jää niistä juurikaan taloudellista hyötyä.
Laittomista
hakkuista on kyse, kun kaadettava metsä on hankittu laittomasti
(esim. korruption avulla), kun puita kaadetaan ilman lupaa tai enemmän
kuin mihin on lupa, kun kaadetaan sallittua suurempia tai pienempiä
puita, kun tietoja hakkuista pimitetään viranomaisilta
tai kun verot jätetään maksamatta tai maksetaan vain
osittain. Ennen tuloaan länsimaisille markkinoille laiton puutavara
pestään ujuttamalla sitä laillisen puun kuormiin
ja väärentämällä asiakirjoja. Toimintaan
on monesti sekaantunut armeija ja korruptoitunut hallinto, ja paikallisväestön
ihmisoikeuksia poljetaan törkeästi.
Metsiä
kaadetaan laittomasti suuria määriä ainakin 70 maassa,
ja kyseessä ovat usein juuri sademetsät, erityisesti Etelä-
ja Väli-Amerikassa, keskisessä Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.
OECD:n arvion mukaan laittomien hakkuiden osuus metsätuotteiden
maailmankaupasta on yli 150 miljardia euroa vuodessa. Ne heikentävät
laillisen metsätalouden kilpailukykyä tuottajamaissa ja
aiheuttavat arviolta 10-15 miljardin euron menetyksen niiden valtiontuloon.
Pahimmillaan joissain maissa laittoman puuntuotannon osuus on yli
puolet kaikesta puuntuotannosta, esim. Indonesiassa ja Brasiliassa
n. 80 % ja Gabonissa n. 70 %. Erityisen suuri laittoman puun osuus
on vanerin osalta: arviolta 23-30 % maailmankaupan lehtipuuvanerista
ja sahatavarasta on peräisin laittomista hakkuista.
Suomeen
päätyvän laittomasti hakatun trooppisen puun todennäköisiä
alkuperämaita ovat Indonesia, Vietnam, Laos, Kambodzha ja Burmasta,
ja sitä pestään lailliseksi Singaporessa, Malesiassa,
Koreassa, Kiinassa ja Vietnamissa.
|