Greenpeace,
Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Kuluttajaliitto ja Suomen
luonnonsuojeluliitto julkaisivat tänään vuosittaisen
raporttinsa trooppisen puun käytöstä puutarhahuonekaluissa.
Tänä vuonna vihreään luokkaan pääsi
kahdeksan ketjua, joukossa S-ryhmän kaikki kesäkalusteita
myyvät liikkeet.
Luokitus
jakaa yritykset kolmeen ryhmään. Vihreässä luokassa
olevat yritykset myyvät ainoastaan FSC-sertifioituja viljeltyjä
puulajeja tai pohjoisia puulajeja. Keltaisen luokan yritykset myyvät
viljeltyä trooppista puuta, joka ei kuitenkaan ole varmennetusti
sertifioitua. Punaiseen luokkaan joutuvat yritykset, jotka eivät
pysty todistamaan trooppisen puunsa alkuperää tai jotka
eivät vastaa kyselyyn lainkaan.
Vihreä
ja keltainen luokka kasvoivat viime vuodesta ja moni yritys on tarkentanut
puunhankintaansa. Toisaalta moni yritys ei edelleenkään
tiedä myymiään puulajeja tai puun alkuperää.
Ongelmia tuottaa myös harhaanjohtava mainonta - esimerkiksi Masku
mainostaa tuotteidensa olevan FSC-sertifioituja, vaikka tälle
ei selvityksessä löytynyt perusteita. Kuluttajan on siis
syytä olla erittäin tarkka, jos haluaa välttää
sademetsäpuuta. FSC-sertifioidussa tuotteessa tulee näkyä
FSC-logo ja sertifikaatin numero.
Vihreään
luokkaan pääsivät tänä vuonna Etola, Kalustekauppa.com,
S-ryhmän ketjut sekä Sotka. Lisäksi muutama muu yritys
ilmoitti aikataulusta, jonka mukaan ne luopuvat muusta kuin FSC-sertifioidusta
trooppisesta puusta lähitulevaisuudessa.
Euroopan
parlamentin täysistunto äänesti huhtikuussa uudesta
lainsäädännöstä laittoman puun poistamiseksi
EU:n markkinoilta. Lakiesityksessä vaaditaan puuta myyviä
yrityksiä osoittamaan puun laillisuus. Jos maa- ja metsätalousministerit
hyväksyvät lain kesällä, voidaan se saada voimaan
ensi vuonna. Eurooppalaiset kuluttajat ovatkin ilmaisseet selvästi
halunsa tietää puun laillisesta alkuperästä (1).
- Trooppisten
metsien raivaus aiheuttaa biodiversiteetin menettämisen lisäksi
noin viidenneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä.
Laittomasti hakattua sademetsäpuuta päätyy myyntiin
myös Suomeen. Niin kauan kun laitonta kauppaa ei saada kuriin,
kuluttajan on oltava todella tarkka välttääkseen sademetsäpuuta,
sanoo Greenpeacen metsävastaava Sini Harkki.